torstai 29. maaliskuuta 2012

Havaitsemassa 23/24.3.2012

Ihme ja kumma, mutta tämä yö oli selkeä aina päälle yhteen Imatran suunnalla. Aloittelin havainnot yhdeksän aikaan M95:llä ja kaikki rupesi menemään pieleen heti kättelyssä. Ensimmäiset kaksi tuntia sain menemään putken kollimoinnissa ja muussa säätämisessä. Jouduin purkamaan mm. takalevyn ja aloittamaan kollimoinnin nollatilanteesa lukuisia kertoja. Huomasin samalla peilin aluminoinnin olevan uusinnan tarpeessa. Laser-kollimaattori ei tietenkään ollut mukana. Sain kuin sainkin kuvan siedettäväksi yhdentoista aikaan. Tällä välin käytännössä kaikki havaintolistalla olevat kohteet olivat lipuneet puiden taakse. En voinut vaihtaa putken paikkkaa, koska tie, jossa havaitsen, oli sellaisella muhkuralla ettei siihen saanut putkea asetettua vakaasti mitenkään. Jouduin olemaan noin neliön kokoisella alueella, jonka viikko sitten lapioin tasaiseksi...ja lapiota ei nyt ollut mukana muutenkaan.

Tämän jälkeen päätin katsoa komeetta Garradia, jonka etsimiseen täytyi käyttää edellisessä UMissa olevaa etsintäkarttaa. Garrad sattui olemaan aika korkealla, mutta osittain traktoritallin lipan takana. Aikani tuhrattua onnistuin löytämään oikean kohdan, mutta näky oli varsinainen antikliimaksi odotuksiin verrattuna. Seuraavana oli H400-listan galakseja Isosta Karhusta. Ne vain sattuivat olemaan lähes suoraan pään päällä, joka on dobsonille se viimeinen paikka, johon haluaisi katsoa. Taas tuhrasin ja kiroilin tikkailla epätasaisella alustalla ja eihän tästäkään mitään tullut ja havainnot jäivät tekemättä. Tässä vaiheessa luonaasta alkaa tulla ohutta pilveä ja paras keli menee. Saan viimeisillä hermojen rippeillä havaittua pallomaisen joukon NGC 5466 huurtuneilla okulaareilla ohuen pilven läpi. Tämän jälkeen oli pakko luovuttaa. Oli vaiheeksi sellainen havaintoyö, että olisi kannattanut jäädä kotiin nukkumaan.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Havaitsemassa 14/15.3.2012

Ensimmäinen havaintosessio sitten viime lokakuun. Keli oli keskivertoa huonompi varsinkin alkuyöstä. SQM näytti ainoastaan 21,1 parantuen loppua kohti 21,25:een. Rajamagnitudiksi sain Otavan laatikosta 6,5 mag. Lämpötila kiristyi kello kahteen mennessä -7°C:een. Havaintopaikan lumityöt olivat hieman huonolla mallilla ja putken saaminen tukevaksi tuotti ylimääräistä tuskaa, kuten myös naapurissa kesämökkiä pitävien ryssien virittamä pihavalo. Onneksi kajastus jää näköesteiden taakse ja sijaitsee muutenkin suunnassa, johon ei tarvitse katsoa.

Alku oli taas hankala pitkän tauon jälkeen. Kohdelistalle oli valittuna H400-listan perusgalakseja Leijonasta ja Isosta Karhusta, matkaan tarttui myös muutamia tähtihyppelyn lomassa löytyneitä galakseja. Putken kollimaatio kärsi hieman lumihangessa rymyämisestä, joten sen säätämiseen sain menemään tovin. Ongelmaa oli myös filtteripyörän kanssa, sillä 7 mm Nagler ei suostunut tarkentumaan sen ollessa paikallaan. Kaikki okulaarit toimivat sen sijaan välttävästi ilman pyörää jatkopalojen kanssa. Piirroshavainnot tein galakseista NGC 3377, 3412, 3414, 3486, 3489, 3504, 3607 & 3608, 3626, 3652, 3658, 3665.

Yön kohteita voisi kuvailla hyvin pitkälti yhdellä lauseella; 10-11 magnitudin galaksi selvästi erottuvalla ytimellä, jonka ympärillä vaikeasti erottuvaa rakennetta. Tulin siihen tulokseen, että nämä varsin kirkkaat galaksit ovat todella vaikeita kohteita suurella putkella keskinkertaisessa kelissä. Itse kohde näkyy helposti ja sen muotokin on yleensä varsin selkeä. Sen sijaan galaksin ytimessä/kiekossa/halossa näkyy usein vilauksittain häivähdyksiä kierteishaaroista, solmuista ja pölyjuovista riippuen minkätyyppinen galaksi sattuu okulaarissa olemaan. Kohteiden piirtäminen pakottaa kiinnittämään erityishuomiota näkymään ja sijoittamaan yksityiskohdat oikeille paikoilleen. Juuri näkökyvyn rajamailla olevat häivähdykset ja jatkuvasti muotoaan muuttavat kirkastumat eivät helpota ollenkaan piirtämistä. Himmeät ja pienikokoiset kohteet ovat havaintomielessä selkeämpiä, koska useasti kyse on vain siitä, että näkyykö kohde vai ei. Ja jos näkyy niin minkä muotoisena. Face-on galaksit NGC 3344 ja NGC 3486 ovat oivia esimerkkejä kirkkaista, mutta erityisen vaikeista kohteista. Nämä näkyvät helposti jo 10 cm putkella. Molemmilla on kirkkautta noin 10 magnitudia, mutta matalan pintakirkkauden omaavat avoimet spiraalit vaativat lähes täydellistä keliä näkyäkseen kunnolla.