keskiviikko 26. elokuuta 2009

Havaintokausi 2009-2010 avattu

Havaintokausi 2009-2010 pyörähti käyntiin 19/20.8 välisenä yönä Pirkkalan Aniassa 12" putken kanssa. Aloitin viime keväänä käymään läpi H400 Stephen O'Mearan kirjan innoittamana. Kirja on jäsennelty havainoöihin, joille jokaiselle on valmiiksi katsottuna noin 6 kohdetta. Omalta kohdaltani noin puolet H400-listan kohteista on vielä havaitsematta, joten työtä riittää pariksi havaintokaudeksi.

Selkeiden öiden myötä pääsin avamaan kauden myös kotikotona olevalla 18" putkella. 22/23.8 yö oli taustataivaan tummuuden suhteen pimein yö, missä olen ollut SQM-laitteen kanssa. Taivaan tummuus ylsi 21.5 mag/sqrrsec arvoon, kun se oli Aniassa vain 20.9. H400 listaa käyn läpi puoliteholla, kun olen suuren putken ääressä. Listan kohteet ovat sen verran kirkkaita ja helppoja, että niitä kannattaa havaita Aniassa, kun taas 18" havaintoajan voi käyttää johonkin hieman haastavampaan.

23/24.8 oli myös alkuyön osalta selkeä ja teinkin illan suussa pitemmän aikaa mietinnässä olevan tempun ja siirsin 18" putken Ruokolahden Härskiänsaaresta mummon konekuuriin Rautjärven Haakanalaan. Tämä siirto avaa tälle putkelle aivan uudet näkymät. Härskiänsaaressa eteläinen taivas on pahasti puoiden takana ja kaikki paikalle pääsevä valosaaste niin Imatralta, Joutsenosta kuin Lappeenrannastakin on juuri etelän suunnalla. Nyt uudella havaintopaikalla on horisontti näkymä etelään ja pahin valosaaste lännessä. Itä- ja etelä pupolella on Venäjän raja eikä siellä tunnetusti ole aivan rajan pinnassa valaistusta. Harmittavasti taivas meni heti alkuyöstä enemmän tai vähemmän pilveen, joten en saanut kunnon ensikosketusta uuteen havaintopaikkaan, mutta ei se huonompi ole kuin edellinen. Putkea säilytän suuressa, maatalouskoneiden säilytykseen tehdyssä varastossa, jossa on kaksi koko seinän avaavaa liukuovea. Tuulen tuivertaessa pystyn havaitsemaan etelätaivaalle suoraan varastosta, joka toimiikin kätevästi samalla "tähtitornina".

24/25.8 oli jälleen mahtava yö. Olin Riku Henrikksonin kanssa havaitsemassa Aniassa taustataivaan ollessa 21,1:n kieppeilla. Keli oli kahteen saakka erittäin hyvä, sillä ei ollut tuulta eikä kosteutta! Kahden kieppeissä alkoi sitten ensimmäiset paikat huurtua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti